Anne Muhosen sarjakuva Ystäväni varjo kertoo nuoren
kaupunkilaisnaisen yksinäisyydestä. On työ, on asunto, muttei yhtään ystävää.
Päähenkilö on kärsinyt viitisen vuotta puhumattomuudesta, vakavamielisyydestä ja
pistoista sydämessä. Hän tietää oireiden hoitamattomina voivan johtaa
masennukseen tai jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Hän yrittää toisinaan käydä
ihmisten parissa, mutta jää yksin, kun kokee kaikilla toisilla olevan jonkun, jonka kanssa käydä mielenkiintoisia keskusteluja.
Tämä nainen keskustelee vain oman varjonsa kanssa.
Kerronnaltaan Ystäväni varjo muistuttaa satukirjaa. On hento
tyttö ja puhuva varjo, jonka kanssa juoda teetä ja viettää lomaa. Tarinan alla
kulkee kuitenkin vakava pohjavire, masentuneen ihmisen monologi.
Päähenkilö on samalla kertaa satukirjamaisen söpö että myös
ilmetty näköiskuva kaikista niistä nuorista naisista, joita epäonnistuneen
itsemurhayrityksen jälkeen sairaaloissa hoidetaan. Loppujen lopuksi tämäkin
neito löytää itsensä katselemasta karanneiden toiveittensa perään ylimmän
kerroksen avoimella ikkunalaudalla istuen, ja tajuaa, ettei varjo ole mikään
oikea keskustelukumppani. Lukija joutuu jännittämään hyppääkö hän tyhjyyteen
vai jatkaako elämää. Ei paljasteta sitä tässä, vastaus löytyy tarinan lukemalla.
Satukirjamaisuuden muotoon kuuluvat ilonhetket
tuntuvat
pakotetuilta, eivätkä ne kauaa kestäkään.
Tätä sarjakuvaa voisi käyttää oppikirjana masennuksen
tunnistamisessa. Melankolian henki läpäisee koko teoksen kolmannesta sivusta alkaen
aina kirjan loppuun asti. Tyylin ja sisällön ristiriita korostaa surullista
yleisvaikutelmaa.
Joka sivulla on mukana myös englanninkielinen käännös. Kirjan nimen käännös The Shadow of my Friend on sanatarkka, mutta mielestäni väärä. My Friend the Shadow tai Shadow, My Friend vastaisivat paremmin teoksen sisältöä.
Saatavuus: Turun sarjakuvakauppa
Tuottelias piirtäjä teki vuotta myöhemmin teokselle jatko-osan nimeltä Varataivas. Siinä päähenkilön ja koko albumin hengessä on tapahtunut huomattava muutos kohti valoa ja aikuisuutta. Päähenkilö poimii edelleenkin mediasta esiin vain toivottomia uutisia, mutta pystyy kestämään niitä paremmin nyt, kun tukena ovat ”mielipahakarkit väliaikaiseen vitutukseen”. Se ei selviä, onko päähenkilö saanut keskusteluapua, mutta joka tapauksessa hänen kommunikaatiokykynsä suhteessa ulkomaailmaan näyttää parantuneen ja mukaan on tullut aitoa välittämistä ja vastuunkantoa toisista ihmisistä. Varjo seuraa häntä yhä, mutta sekin alkaa muistuttaa kiukuttelevaa kakaraa, josta aikuistunut päähenkilö on kasvamassa eroon. Siinä missä Ystäväni Varjon huumori tuntui pakotetulta, ikään kuin velvollisuudentunnosta tehdyltä, on Varataivaan kerrontaan tullut lämpöä ja lempeää ironiaa. Ystäväni Varjon päähenkilöstä huolestunut lukija laskee Varataivaan helpottuneena käsistään.
VastaaPoista