Tästä sarjakuvasta on vaikea kirjoittaa. Se on niin hauraan
kaunis ja surullinen, että tekee pahaa kääntää sivuja. Mutta ei voi olla
kääntämättäkään, sillä jokainen sivu avaa tarinaan yhden vieläkin haavoittuvamman
ulottuvuuden. Ja sivuja on paljon, yli viisisataa. Kirjan nimi on Lucille ja
sen on tehnyt ranskalainen Ludovic Debeurme.
Nimihenkilö Lucille sairastaa anoreksiaa.
Nuorella Arthurilla on
pakkoajatuksia.
Arthurin isän kirous on alkoholi ja suvussa kulkevat itsemurhat.
Arthur ja Lucille pakenevat yhdessä kohtaloaan Italiaan ja hetken aikaa nuoret
rakastavaiset näyttävät löytäneen onnen... mutta se, kuten kaikki muukin tässä
tarinassa, lepää kovin huteralla pohjalla.
Nostan hattua tekijälle. Toisissa käsissä samoista pienistä
aineksista olisi helposti syntynyt hyvin kliseinen Romeo ja Julia -tarina,
mutta Debeurme kaivaa pintaa syvemmälle. Blogin rajauksen vuoksi nostan esiin
päähenkilöiden diagnoosit, mutta totean samaan hengenvetoon tämän olevan niitä
harvinaisia sarjakuvia, joissa mennään oireiden alkulähteille siten, ettei
lukija voi muuta kuin unohtaa sairausluokitukset ja ymmärtää heitä ihmisinä.
Lucille on voittanut, ansaitusti, käsikirjoituksestaan René Coscinny -palkinnon Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla. Tarinan rytmitys on vaikuttava ja kerta toisensa jälkeen lukijansa yllättävä. Ihmisillä on historia ja teoilla seuraukset. Kertomus on myös ilmeikkäästi ja taiten piirretty. Henkilöiden mielentilojen muutokset ja motivaatiot on loihdittu muutamin viivoin. Riipaisevan hauras ja äärettömän kaunis tarina.
Saatavuus:
Englanniksi Adlibris, Amazon, CDON, Suomalainen kirjakauppa
Ranskaksi Amazon
Lisäksi ainakin pääkaupunkiseudun kirjastoista molemmilla kielillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti